hei ja hoi vaan! tässä taas postaus tänne, kun vihdoin muistin ladata kamerani akun ja on edes jonkinlaista asiaa mistä kirjoittaa (:
aloitin siis eilen jokakesäisen self-tanning -operaationi hankkimalla saamallani lahjakortilla sokokselta itseruskettavat mömmöt valmiiksi, enkä malttanut tätä iltaa pidemmälle odottaa ennen kuin niitä lähdin testailemaan. olen jo varmaan viiden vuoden ajan käyttänyt luottotuotteena doven kevyesti päivettävää kosteusvoidetta, jolla olen saanut luonnollisia ja tasaisia tekorusketuksia (suosittelen siis !) mutta nyt kun sokokselta ei sattunut kyseistä tuotetta löytymään ja budjettiakin oli lahjakortin takia tavallista enemmän, päätin ottaa riskin ja napata mukaani ihan uuden itseruskettavan.
päädyin pitkähkön harkinnan jälkeen l'orealin "sublime bronze -spray tan" - puteliin, joka oli vielä suhteellisen edullinen (oisko jonkun alle 15 e maksanu) ja suihkutettavuus vaikuttaa käsinlevitettäviä voiteita helpommalta vaihtoehdolta. tältä se purkki siis näyttää:
![]() |
hypoteesi siis on ainakin purkin lupausten plus netistä lukemieni asiakaspalautteiden mukaan se, että tätä käyttämällä saisi helposti tasaisen, raidattoman rusketuksen, joka kehittyy siinä parin päivän sisään hieman tummemmaksi. onneksi kyseessä on kuitenkin asteittain ruskettava tuote, etten niin helposti päädy laikukkaaksi, jos levitys ei täydellisesti onnistu :D
niin, ja tuota tököttiä ei ainakaan ohjeen mukaan kannata naamalle suihkautella, joten etten jäisi haamunvalkeaksi kasvojeni osalta, ostin sokokselta myös sellaisen itseruskettavan wet wipe -liinan (oli muuten ihan samanlainen kuin meikinpoistoliinat!), josta en kylläkään kuvaa ottanut, kun se nyt oli vaan sellanen parin euron läpyskä :D
eli lopputulosta saan vielä odotella, pidetään nyt peukkuja pystyssä ettei tuleva kesälookini muistuta oranssisuudellaan jersey shoren snookia tai muita samassa tv-sarjassa esiintyviä ! (ei sillä että jersey shoressa mitään vikaa olisi, päin vastoin, sydämeni särkyi kun havaintojeni mukaan sarjaa lakattiin näyttämästä mtv:lla D: )
jos nyt loppuun vielä jonkinlainen kuva lähtötilanteesta, joka ihonsävyni osalta siis muistuttaa aika pitkälti pakastekalkkunaa (y)
![]() |
![]() |
| ja kun tulin jo maininneeksi snookin niin... ♡ |
postailen varmaan tänne taas kun asiaa on, tarkkailen nyt rusketukseni kehittymistä, saan kesätyöjaksoni torstaina päätökseen ja suunnitelmissa palkkarahojen käyttö ehkäpä jonkinlaiseen road tripiin ! mutta ei nyt siitä tai muustakaan tällä kertaa sen enempää (:
ps. ostin eilen sillä lahjakortilla kans ehkä ihanimman värisen kynsilakan ikinä, pakko mennä lakkailee kynsiä nyt! se on sellanen nätin oranssi, et jos nyt käy niin et iteki muutun sen väriseks, ni ainaki kynsilakka mätsää :D



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti