taas yksi viikonloppu takana ja mielessä monet hienot muistot vapaudesta ja onnellisuudesta ! alunperin mun tarkotus oli tänä viikonloppuna suunnata mäntyharjulle metsäfestiwalien merkeissä, mutta vähän köyhän rahatilanteen vuoksi päädyin viettämään aikaa ihan kotikulmilla. sunnuntaina juhlittu pyhän olavinpäivä sujui aika lailla yhtä vauhdikkaasti kuin aina ennenkin ja nyt on taas parin päivän rauhoittuminen ihan kohdillaan. kuluneisiin päiviin on sisältynyt aurinkoisessa säässä chillailua, ylikansoitettuja baareja ja tanssilattioden rokkaamista, kansainvälisiäkin uusia tuttavuuksia ja tottakai olavinpäivänä hyvä meininki varsinkin pasan keikalla eturivissä juuri ennen ilotulituksia. myöhemmin juotiin vielä bändin poikien kanssa vähän kaljaa ja ostinhan mä tollasen coolin kangaskassinkin muistoksi. tää oli taas yks niistä ajanjaksoista, joista jää mieleen sekavuuden värittämiä muistikuvia ja melkein unohdettuja fiiliksiä, pääsin pitkästä aikaa juomaan lempiviinaani tequilaa useampaankin otteeseen, muistikirjaan kirjoiteltiin terveisiä ja nimmareita, enkä ehtinyt missään välissä juurikaan suremaan sitä faktaa, että heinäkuu ja koko kesäloma on pian ohi, ja kulunut nopeammalla tahdilla kuin ehtii edes huomata. nautitaan nyt näistä viimeisistä lomaviikoista ihan täysillä ja unohdetaan kaikki se vakava mitä sen jälkeen on luvassa!
31.7.2012
27.7.2012
mullon yks hymy jäljellä ja sijotan sen suhun beibi.
aurinko, tölkkikokis, pitkät yöunet, aamukahvi ja perjantai. tänään on syytä siihen yhteen hymyyn. alan palailla kuolleista, kuume on poissa, röökin polttaminenkaan ei ole enää kivuliasta ja mikä tärkeintä, on viikonloppu ! tätä kirjoittaessa istun lapsuudenkotini ikkunalaudalla, poltan röökiä ja kuuntelen pink floydia, mutta kun tää postaus ilmestyy, oon mitä varmimmin jossain päin savonlinnan keskustaa bisse tai siideri kädessä, mukavien ihmisten seurassa ja toivon mukaan hyvillä fiiliksillä. pakko kyllä myöntää että tää muutaman päivän pysähtyminen ja erakoituminen on tehny ihan hyvää mun psyykelle, ja kyllähän se olutkin maistuu paljon paremmalle pienen tauon jälkeen! mutta ylikivaa viikonloppua muillekin, mä palailen asiaan taas kun maltan pysähtyä koneen ääreen! ♥
ps. tsekatkaa oikeesti se blogikirppis, lisäsin tänään sinne kaikenlaista kivaa !
26.7.2012
i'm gonna be your bubblegum bitch.
~all i ever wanted was the world~
tätä levyä oon kokoelmiini himoinnu jo kauemman aikaa! tää on toiminu kesän soittolistana monina aurinkoisina iltoina, joten turha ostos ei tosiaan ole ♡
musta aukko, ajatus ja aurinko.
kesäsää jatkuu ja tänään jopa hylkäsin erakoitumisen ja kauppojen kiertelyn merkeissä lähdin sivistyksen pariin. juuri mitään en ostanut, mutta ulkoilma oli kyllä ihan raikasta parin päivän tauon jälkeen. taas vaihteeksi 30 asteen lämpötiloja hipova kämppäni ei ole lainkaan yhtä fressi, mutta kaipasi kovasti siivousta. imuroinnin lisäksi kävin läpi vaatekaapin sisällöt ja illalla varmaan lisäilenkin blogikirppikselle ison kasan tavaraa pitkästä aikaa ! tsekkailkaas siis tätä lähiaikoina! toki saa tänne kämpillekin tulla katsastamaan tarjontaa jos tahtoo (: muutosta tuli vähän tän blogin ulkoasuun, en osaa kyllä päättää oliko entinen sittenki parempi?
25.7.2012
ostetaan: elämä.
aurinko paistaa taas niinku kesällä kuuluukin, rahat tilillä houkuttelis lähtee tsekkailee keskustan kauppojen tarjontaa ja kaljahan maistuis aina. mutta. heräsin aamulla kuoleman kourissa, selkeesti kuumeisena ja ääni melkein kadonneena, eli nautin sitten kesäsäästä ainaki jonkun aikaa ihan täällä neljän seinän sisällä. kai tää on joku karman kosto siitä etten oo melkein koko kesänä pysähtyny lepäämään kunnolla. jos vaan perjantaihin mennessä oon takas pelikunnossa, ni vois tässä nää pari päivää käyttää erakoitumiseen ja sulkee maailman verhojen ulkopuolelle. nii, ja totesin tossa yks päivä että vaatekaapin sisällöstä puolet vois suunnillee heittää vaan menemään, joten varmaan tässä lähiaikoina herättelen henkiin mun ja holpin blogikirppiksen !
mitä on kesä?
käytiin possen kanssa tosiaan vähän mökkeilemässä puumalan suunnilla viikonloppuna ja oli kyllä helvetin hauskaa! en ollu käyny missään mökillä ainakaan pariin vuoteen, enkä uimassakaan ollu tänä kesänä vielä käyny, ni olihan se nyt hienoo! nuotion ääressä lämmittely, sauna, ranta ja paljon alkoholia oli homman nimi, ja seuraavana päivänä oli fiilis et pidempäänki ois siellä voinu hengata. sieltä sitten auton takakontissa takasi savonlinnaan ja juhlat jatkui ilotulituksia katsellen keskustassa. ja tovereille tiedoks et laitan mökkikuvia varmaan jossain välissä picasaan jos osaan, mikäli haluutte tsekkailla !
20.7.2012
ja ulkona kesäyö....
...satoi kasvoille kyyneleitä
päiviä, viikkoja ja kuukausia kuluu välähdyksinä silmien edessä, joten olen yrittänyt ottaa tästä kesästä kaiken irti. seikkailuita olisi vaikka romaanin verran, mutta en nyt jää jaarittelemaan liikaa. kyyneleisiin ei ole paljoa ollut syytä, kun juossut paikasta ja tapahtumasta toiseen, turhankin sekavissa olotiloissa nauranut elämän ihanuudelle, tavannut paljonpaljon uusia ystäviä ja viettänyt aikaa luottopossen seurassa. täysi-ikäisyyskin tuossa pari viikkoa sitten tuli saavutettua, joten baareja ja terassejakin on kierretty ja pidin kämpilläni ilmaisen viinan bileet kyseisen tapahtuman johdosta. sanomistahan siitä tuli, mutta ainakin possella oli kivaa! kahdet festarit, öllesummer tallinnassa ja joensuun ilosaarirock oli ehdottomasti kesän kohokohtia ja muutamien lempiartistien, kuten mikan ja lapkon keikoilla eturivin tuntumassa maailma tuntui aika täydelliseltä kaikista vastoinkäymisistä, kuten rokkilipun katoamisesta ja semihuonosta säästä huolimatta. päästiin myös mun ja janitan huilubändin kanssa vihdoin keikkailemaan ja viron reissulla kuvattiin jopa musavideo, jee! kreisikesä jatkuu tästäkin eteenpäin illanviettojen, toivon mukaan vielä aurinkoisten päivien ja seikkailuiden merkeissä, eli tästä kohta varmaan suuntaan keskustaan, kun aurinkokin näköjään päivien tauon jälkeen näyttäytyy!
ps. synttärilahjaks sain uuden ylisöpön pinkin kameran, jota on vähän helpompi kantaa mukana ku järkkäriä, joten nyt mulla on mahdollisuus kuvailla useemmin ja postailla enemmän !
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)















