31.8.2012

se mitä sä et tiedä ei sua satuta ja se mitä siel toisel puolel on, on vaan satua.




 hetkiä, muistoja, kuvia ja välähdyksiä tältä viikolta, lähinnä helsinkiin suuntautuneelta opintoretkeltä ja taas eräästä torstaista, jolloin mysteerinaiseni kanssa nautimme teetä ja katsoimme leffaa nimeltään viikset, joka hieman kyseenalaisti todellisuutta ja sen paikkaansapitävyyttä hetkellisesti. helsingistä nyt sen verran, että matkan parasta antia olivat meressä kelluneet meduusat, valokuvamuseo ja uusi versio viime keväänä kadonneesta lempipipostani, jolle annoimme aikoinaan lempinimen kriminaalipipo. välillä on kiva hämmentää itseään ja pitkästä aikaa pukeutua kirjaviin housuihin, ja välillä leikkiä prinsessaa tyllihameessa. 

teen tätä päivitystä koulusta median tunnilta, parin tunnin päästä koittaa taas jokaviikonloppuinen vapaus ja nyt vois olla ihan hyvä hetki pitää tupakkataukoa.

27.8.2012

lopeta kysyminen, vastauksen pohtiminen.

vuosi vaan lähenee loppuaan, enkä millään suostu uskomaan, että elokuukin on kohta ohi! viikonloppuun mahtui tällä kertaa salaliittoteorioita, roskissalaatteja, vaatekriiseilyä, humppamusaa livenä, seikkailua kaupungin päästä päähän ja kokonainen tuotantokausi life on marsia dvdltä. enhän mä taaskaan mitään hyödyllistä ehtinyt vapaapäivinä tehdä, kun jumituin tosiaan telkkarin eteen koko päiväksi. tänään kävin vielä hankkimassa tekemistä pimeneville illoille lähitulevaisuudessa, eli ostin kirppikseltä ton tiiliskiven kokosen nirvanakirjan ja kasan leffoja, kaikki huimalla 2 euron kappalehinnalla!! mun rakas muistikirjakin tuli täyteen nyt viikonloppuna, joten uusihan mun oli ostettava ja koristeltava oman näköseks, joten pitääpä alkaa täytellä sen sivuja. 

huomenna olis edessä kahden päivän opintoreissu helsingin suunnille, enkä oo kyllä suoraan sanottuna kauheen innoissani. viikonlopun ajan on tuntunu siltä että oon aivan varmasti lähiaikoina tulossa vaihteeks kipeeks, ja stadissa ohjelmistossa olis esimerkiks kesäteatteria suomenlinnassa = kevyt muutaman tunnin ulkona istuskelu.... tervetuloa vaan keuhkokuume siis. tässä pitää tietää että mulla on ehkä maailman huonoin vastustuskyky, enkä koskaan selviä sairastelusta millään muutaman päivän kuumeilulla, vaan normiflunssatkin vaatii yleensä vähintään antibioottikuurin parantuakseen.

voisin nyt ehkäpä palata kahvikuppini ääreen, harkita tavaroiden pakkaamista huomista varten ja pistää vaikka jonkun leffan pyörimään.

22.8.2012

sinä olet kauniimpi kaduilla, loisteputkimaailman valoissa.

 vaikka aina vannon olevani kesäihminen henkeen ja vereen, huomaan alitajuisesti jo valmistautuvani syksyn saapumiseen. kun ilta-aurinko ei enää houkuttele lämmöllään viettämään aikaa puistossa, illanvietto sisätiloissa teekupillisten, hyvän seuran, korttipelien, totuuksien ja tehtävien merkeissä on jo ihan sopivaa ajanvietettä tiistai-illoille. kaapista tulee useammin valittua lämpimiä ja pehmeitä vaatteita, ja pimenevät illat eivät juuri innosta tekemään muuta kuin makaamaan sohvalla vilttien alla. vuodenaikaa uhmaten pukeudun edelleen shortseihin jos lämpötila vain sallii, ja sain eilen vihdoin käyttööni ebaysta tilaamani sydänaurinkolasit ! kuvissa näkyvä pitsipaita tarttui mukaani kirppikseltä pari päivää sitten ja tosiaan, hiustenvärjäysoperaationi lopputuloksena mulla on nykyään päässä puolen pään verran puoliksi pinkkejä vaaleita raitoja. mutta eihän tässä muuta, jatkan turhanpäiväisten tv-ohjelmien tuijottelua ja lightkokiksen suurkulutusta.

20.8.2012

kaikki on vielä mahdollista.

tässä olis vähän sneakpeekia viime postauksessa mainitsemastani hiusoperaatiosta ! lopputulos jääköön vielä salaisuudeksi. 

mun matkalaukkuelämä jatkuu edelleen, ja suunnittelen parhaillaan, että minne menisin ensi yöksi. ikkunasta näkyy pilvetöntä taivasta ja alkavaa auringonlaskua, tekis mieli vaan lähtee vaeltelemaan hiljentyneille kaduille, kuunnella musiikkia liian kovalla ipodista ja eksyä jonnekin iltateelle. istun kuitenkin tässä muovisella, epämukavalla tuolilla ja soitan koneelta biisejä viime syksyltä ja talvelta. tätä on varmaan se arki, joka multa pääs katoamaan kesän aikana.

ei mulla taaskaan mitään asiaa ollut.

16.8.2012

reality is only inside our heads.

en oo nyt vähään aikaan saanut aikaseks postattua, vaikka kaikenlaista kirjotettavaa olis ollutkin. suuri syy tähän on se, että oon jo parisen viikkoa eläny matkalaukkuelämää, eli punkkaillu millon kenenkin kaverin luona, omaisuus kangaskassissa ja aina jotain kadoksissa. mulla on siis vakava asunto-ongelma, en viihdy nykyisessä kämpässäni, jota helvetiksi olen alkanut kutsua, yhtään, eikä yksiötä tästä kaupungista tunnu löytyvän edes kiven alta. toivottavasti tässä syksyn aikana kävisi tuuri ja löytäisin kivan kämpän, jossa voisin seuraavat pari vuotta viihtyä !

kesälomahan loppui aika ryminällä, viimeisenä lomaviikonloppuna kävin tsekkailee lapkon keikan, eikä oo kyllä aikoihin ollu baarissa ku ton keikan yhteydessä! seuraavana iltana oli sit mikkelin meiningit jurassicrokin ulkopuolella, ja rahattomana palasin savonlinnaan viettämään iltaa hämmentävissä merkeissä. sunnuntai ja maanantai toivatkin sitten mukanaan epätoivon koulun alkamisesta ja kesäisen vapauden menettämisestä. todellisuus siis on iskenyt tajuntaan aika rajusti tämän viikon aikana, enkä ehkä vieläkään ole ihan sisäistänyt, että koulu ihan oikeasti on päätoiminen aktiviteettini viikkoisin. tosin olen aika yllättynyt siitä, ettei aamulla aikaisin herääminen ole ollut läheskään niin tuskallista kuin olin ennakoinut. runsaan kahvinkittaamisen ja pikkulauantaisten illanistujaisten aikakausi on siis alkanut, eikä auta kuin sopeutua tilanteeseen, saa nähdä tuleeko tulevasta talvesta yhtä tapahtumarikas kuin edellisestä.

parina edellisenä iltana kesän tuntu on ollut edelleen läsnä, kun olen auringonpaisteessa istunut nurmikolla ja nauttinut lämmöstä hyvässä seurassa. jospa kauniita päiviä riittäisi vielä tulevillekin viikoille! <3

ps. mulla on just tällä hetkellä käynnissä erittäin jännittävä hiusoperaatio, josta lisää myöhemmin !

 
 
 
 
 
 

8.8.2012

the brief history of my hair.

mulla on suunnitteilla aika radikaali muutos mun hiuksiin ihan tässä lähiaikoina, joten ajattelin ennen sitä tehdä tällasen "hiusten historia"-postauksen. mulla on kyllä vuosien varrella ollu hiusmalleja ja -värejä laidasta laitaan, mutta varsinkaan monien vuosien takaa en ole säästänyt paljoa kuvamateriaalia. myöskään mun ihan kamalasta omasta väristä en omista kuvia, mutta se on sellanen oranssihtavan keskiruskee, hyi! :D

ekassa kollaasissa on mun hiuksia yläasteelta. pakko myöntää, et suurin osa niistä oli kyllä aika totaalisia tyylikatastrofeja, mutta kyllähän niitä varmaan kaikkien nuoruusvuosiin mahtuu :D pituuskin vaihteli ihan poikatukasta puoleen selkään ja aika monet väriympyrän värit tuli vähintään raitojen muodossa kokeiltua. suurimman osan ajasta viihdyin kuitenkin tummanbrunettena, jonka nyt myöhemminkin olen eniten omaksi värikseni kokenut.
ysiluokan keväällä, eli kevät -10, aloitin ikuisuusurakan, kun päätin alkaa vaalentaa kilometrin mittaista, tasapituista lettiäni. operaatio eteni aika hitaasti kevään mittaan, kun en halunnut kerralla vetäistä hiuksiani oranssinkirjaviksi, joten pituus ei vielä tässä vaiheessa lähtenyt kamalasti lyhenemään kuolleiden hiusten vuoksi. osa välivaiheista oli kyllä aika kamalan värisiä, enkä kyllä ikinä tahtoisi noita oranssinruskeita sävyjä takaisin päähäni. kun syksyllä aloitin opinnot parturi-kampaajaksi, prosessi eteni hieman nopeammin, kun kuukausittain saimme ilmaiseksi värjäillä omia hiuksiamme.
2011... sen vuoden aikana hiukseni kokivat enemmän muutoksia lyhyessä ajassa, kuin koko muun elämäni aikana. siihen toki vaikutti aika paljon se, että kyseisenä vuonna opiskelin edelleen kampaajaksi, ja siellä sain rohkeutta testailla erilaisia tyylejä. vaalennusoperaation seurauksena pitkät, ihanat hiukseni muuttuivat takkukasaksi, jota piti vähän kerrassaan lyhentää niin, että loppujen lopuksi hiusten ollessa vaaleat, jäljellä oli vain olkapäille ulottuvat hiukset. platinablondina oli kyllä aika voittajafiilis koko tuon vaivannäön jälkeen, mutta ehkä yks ihanimmista hiusväreistä mitä mulla koskaan on ollu, oli kuitenki tuo ihan harmaaks sävytetty. jos sitä ei ois ollu niin vaikee ylläpitää, oisin harmaa pantteri varmaan vieläkin :D
ehkä pahin virhe mitä koskaan oon hiuksilleni tehny, oli toi viime kesänä leikattu toispuoleinen lyhyt malli. se ei sopinu mulle loppujen lopuks yhtään, ja vaikka kyllähän mun hiukset aika nopeesti on siitä kasvanu, tuota toispuoleisuutta on ihan mahdottomuutta saada pois ilman leikkaamatta toistaki puolta lyhyemmäks. myös tuo noin vuosi sitten värjätty violetinkirjava oli aika mielenkiintonen ratkaisu.... siitä sit syksyn mittaan kuitenki lähin hiuksia tummentamaan erilaisiks kylmiks ruskeen sävyiks, ja vuoden lopussa olin taas ihan tummanruskee ja tyytyväinen siihen!
tän vuoden puolella mitään radikaalia muutosta en oo hiustenväriin toteuttanu, vaik kavereiden painostusta ja omia hulluja päähänpistoja esim. blondiks tai pinkiks värjäämiseen on ollu ja usein vaihdan aina kesän lähestyessä hiustyyliä radikaalisti. mustan ruskee/musta on kuitenki mulle ehkä se paras väri. talvella ostin kaverilta sen vanhoja pidennyksiä joilla sain vähän pituutta, tuuheutta ja väriraitaa hiuksiin, ja kesään asti pärjäsin niillä ihan mainiosti, onhan nää luonnostaankin aika paljon kasvanu verrattuna vaikka vuoden takaiseen. ainoo muutos oikeestaan oli toukokuussa leikkauttamani suora otsis, joka kaikesta ihanuudestaan huolimatta on kyllä osoittautunut vähän epäkäytännölliseksi, kun sitä saa koko ajan olla fiksailemassa. 
ja tässä tämä nykyhetki, ennen suunnittelemaani muutosta. käytän siis suurimman osan ajasta päässä 20 tuumaa pitkiä mustia klipsipidennyksiä, jotka kesäkuussa tilasin iso-britanniasta. suoraa otsista oon ajatellu pitää tästäki eteenpäin, oon edelleen ihan rakastunu siihen. saa nyt nähä mitä vielä tässä syksyllä keksin, mutta oon kyl semi-innoissani ku pääsen jossain vaiheessa vähän piristämään mun lookia. 
niin, ja ei kyllä aiheeseen liity mitenkään, mut ajattelin tähän loppuun mainita, et tänään tein itelleni formspring-tilin, ja esim tuosta blogin sivupalkista löytyy se loota mihin kysymyksiä voi heittää ! et odotan innolla varsinkin anonyymia vittuilua, kun nyt vihdoin päätin kyseiseen palveluun sortua :D

7.8.2012

se tumppaa tupakkansa kämmeneen, ettei koskaan unohtaisi miten tää koskee.

 kerimäki, livemusaa, huvipuisto, korttipelejä, hämäriä kuvia baarista, synttärijuhlien seesteinen tunnelma, kaljaa&kanaa koko illan täydeltä, seuraavan päivän aivokuollut olo, ja pääsinhän mä pitkästä aikaa hyödyntämään mun kampaajantaitojakin. viikonloppu venähti taas tiistaiaamuun ja musta on tullut aika vihannes, joten kouluun palaaminen viikon päästä ahdistaa aikalailla. kun on tottunu pari kuukautta seikkailuihin, aamuun asti valvomiseen, festareihin ja baarireissuihin keskellä viikkoa, ni pelkään et mun pää hajoo aikasiin kouluaamuihin ja itseään toistaviin viikonloppuihin. onneks vielä ennen loman loppumista mulla on edessä reissu mikkeliin lapkon keikalle ja jurassicrokki-meininkeihin, joten viimeisiä lomapäiviä ei tarvii viettää pohtien menetettyä vapautta. toisaalta tultiin mun vihannes-toveri ellan kanssa siihen tulokseen että jos kesä jatkuis vielä vaikka kuukauden, meidän terveyden rippeetkin valuis viemäristä alas. 
mun pitäis saada aikaseks paljon asioita, kuten löytää kämppä, varata aika tatuoijalle ja kampaamoon, ja ostaa ensimmäisen jakson kirjat. mun filosofia on tähän astikin ollu se, etten suunnittele tai pidä kiirettä asioiden kanssa, joten taidan kuitenkin jatkaa tätä koko päivän jatkunutta sohvalla makoilua huomennakin. eihän mulla tän postauksen kasaamisenkaan kulunu ku nelisen tuntia.

5.8.2012

happy international beer day!

tänään vietetään siis kansainvälistä olutpäivää, joten parempaa syytä kaljanjuonnille on vaikea keksiä! mun viikonloppu siis jatkuu ainakin tämän illan verran, juhlistakaahan muutkin bissen ilosanomaa ja mietitään elämää uudestaan vaikka huomenna ♥

3.8.2012

some die young.

 rauhallisempia ja vauhdikkaampia, kesäisiä ja syksymäisiä, mutta yhtälailla mukavia päiviä on taas takana. south parkia on tullut katseltua oikein urakalla ja olen muuten moneen kertaan nauranut itseni kipeäksi ihan ihmejuttujen ansiosta. toverien kanssa ollaan valvottu aamutunteihin asti katsellen uskonnollista tv-kanavaa ja omalla kämpälläni en ole tainnut viettää yhtäkään yötä tällä viikolla. viikonlopun suunnitelmat ovat edelleen auki, enkä tiedä minne päin itä-suomea tulen suuntaamaan, kerimäen puruvesipoppeihin vai puumalaan siltakemmakoille. molemmissa kuitenkin live-musiikkia ja hyvää seuraa tarjolla, joten hauska viikonloppu on edessä joka tapauksessa!

tein myös eilen tarpeellisia ja tarpeettomia hankintoja kauppojen kosmetiikkahyllyiltä ja ebayn ihmeellisestä maailmasta, kuvissakin näkyvät kynnet olen askarrellut uusilla koristetarroillani ja ebay-hankinnoista lisää sitten kun ne postin mukana luokseni saapuvat. nyt lähden nauttimaan elokuisesta auringonpaisteesta ja valmistautumaan viikonlopun seikkailua varten !

ps. taisin ehkä rakastua tähän biisiin ! ♥